sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ompelu 40 %, pähkäily 10 %, purkaminen 50 %

Tässäpä setti, jossa ompelun osuus kokonaistekoajasta ei ole suurin. Sanoisin, että ompelu 40 %, pähkäily 10 % ja purkaminen 50 %.

Kaikki alkoi tästä pitsivetoketjusta. Ompelin sellaisen ensimmäisen kerran vaatteeseen. Silitin tukikankaat ja tikkasin. Tuli oikein kaunis. Tarkoituksena oli tehdä pääntie alavaralla, että olisin saanut vetoketjun yläosan aivan siihen pääntien juuren. Siitäpä ne ongelmat sitten alkoivat.


Ensimmäisen pääntiekaitaleen kanssa tuli ajatusvirhe leikatessa ja valmis pääntie jäi törröttämään rumasti. Purin tikkauksen, ja tikkasin uudestaan. Edelleen huono. Purin tikkauksen toistamiseen, tein aukileikkauksia, tikkasin kiinni ja totesin, että ei. Purin koko kaitaleen ja leikkasin uuden. Ompelin sen paikalleen aukileikattuun pääntiehen. Ei ollut helppo homma. Lopputulos hirveä. Yritin käyttää hirveyttä hyväkseni ja jotenkin jalostin pääntietä niin, että sain keskietukohtaan laskoksia. Toispuoleisia. Eikun purkamaan taas. Tässä vaiheessa alkuperäinen tavoite vetoketjun saamisesta ihan pääntiehen kiinni ei ollut kovin arvossaan ja leikkasin kaksinkertaisen kaitaleen, jonka ompelin pääntielle ja tikkasin kiinni. Kas näin, hyvä tuli.


Kolme iltaa meni tuon pääntien kanssa taisteluun. Mekon muokkasin Noshin paitakaavasta (Suuri Käsityö -lehti 5-6/2015). Käytin koon 92 kaavoja ja pidensin sen mekkopituuteen. Ompelin etukappaleelle kaarevan taskun, joka on kiinni toisessa sivusaumassa ja tarkoituksella vino.

Kun mekko oli valmis, totesin sen olevan liian väljä alaosastaan. Laitoin helmaan kuminauhan. Joku mekossa vielä tökki senkin jälkeen ja oli aika pähkäillä. Puranko taskun ja lyhennän helman. Hyppäsin purkamisvaiheen ohi ja leikkasin vaan helmasta kappaleen pois. Tasku näyttää nyt olevan vahingossa vino, mutta ihan sama.


Kaiken tämän sähläämisen jälkeen olen nyt tähän vihdoin tyytyväinen. Vaikka aikaa purkamiseen ja säätämiseen meni ihan järjettömästi, on tämä nyt sellainen, jota voi pitää. Edelliset versiot olisivat jääneet pitämättä.


Tunikan kaveriksi sopivat hyvin Aarrekidin kankaasta ommelut leggarit resoreilla. Sai olla tarkkana leikkaamisen kanssa, ettei haarasaumoista kurkistele mitään epämääräisyyksiä.


Housujen kaava on muokattu Ruusunpuna (Ottobre 6/2012).


Lopuksi totean, että olen ylpeä itsestäni. Vuosi sitten kärsivällisyys ei olisi riittänyt purkamiseen ja olisin siihen käytetyn ajan tuhlannut epätoivoiseen pelastamisyritykseen ilman purkamista.

Pirteää sunnuntaita!
Tiina

4 kommenttia:

  1. Joskus vaan menee aikaa purkamiseenkin. Olen tänään kolmannen eiku neljännen kerran ommellut hihoja mekkooni. Sovitusnukke tulee varmasti joululahjaksi, eikö tuukin?
    Tuota mekkoa/tunikaa kannatti purkaa on tyylikäs pari leggareille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nykyään osaan ajatella purkamisen olevan osa ompelua. Ennen ajattelin, että en saanut valmiiksi purkamatta, siispä epäonnistuin. Siksi olin kaikesta iloinen huomatessani oman ajattelumallin ja toiminnan muuttuneen :) Eihän se purkaminen hauskaa ole, mutta missäs hommissa kaikki vaiheet olisivat?

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! :) Minä niin tiedän tuon tunteen purkamisesta! Aivan saman asian, pitsivetoketjun kanssa minä tappelin viime viikolla. Ikinä en ole niin paljon tehnyt tuttavuutta ratkojan kanssa yhdellä kertaa. Sitkeästi halusin kantata pääntien. Ensi kerralla minäkin kokeilen tuota kaitaletta. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, etten ole yksin pitsivetoketjusta aiheutuneiden ongelmien kanssa :) No, tekemällä oppii jos ei ohjetta ole käytössä - olkoon tämä uusi mottoni ;)

      Poista