sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Laskostettua raitaa

Halusin piristää raitapaitaa yksinkertaisella laskoksella. Idea toimii tässä erityisen hyvin nimenomaan raitojen vuoksi. Mitä simppelimpi kangas, sitä paremmin tällainen laskos pääsee oikeuksiinsa.

Kamppailin hieman kohdistusten kanssa, mutta kolmannella yrittämällä sain laskoksen raidat kohdalleen. Ihan hyvä, ettei ensimmäinen kerta onnistunut, sillä laskos olisi valunut muuten liian alas. Purkaessani ommelta tajusin nostaa sitä ylemmäs ja nyt näyttää hyvältä.


Paidan kaava on Funny Sleeves (Ottobre 1/2012) lyhennetyillä hihoilla. Keskietuun lisäsin yhteensä kolme senttiä lisää eli ompelin suoraompeleen puolitoista senttiä keskiedusta ja litistin sen pääntielle.


Helpolla saa vaatteeseen pienen piristyksen, tätä suosittelen.


Viime viikolla ehdin ommella hurjasti, nyt pitäisi saada tuotokset tännekin ja miettiä, mitäs seuraavaksi ottaisi työnalle.

Hyvää alkavaa viikkoa,
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti