tiistai 22. syyskuuta 2015

Joskus ideat pitäisi jättää ideoiksi

Bloggaamista odottaa kasa valmiita vaatteita. Oikeastaan ne odottavat auringonvaloa, että saisin ne valokuvattua. Insta on päivittynyt viime viikkoina blogia ahkerammin ja sieltä voi käydä kurkkimassa esimakua siitä, mitä tännekin on jossain vaiheessa odotettavissa. Blogia en kuitenkaan meinaa unohtaa :)

Kesälomalla surffailin DaWandassa ja hourahdin tähän sateenkaarikankaaseen. Tilasin sitä ja paketin avattuani fiilis oli; nääh, ei nappaa yhtään. Eräänä iltana lenkillä sain idean käyttää kangasta alikeompeluun. Vielä hienommalta ajatus tuntui kun keksin leikata kankaan pilven muotoon. Fiilis oli korkella, nyt tulee kyllä hieno paita.

Lopputulos on piilossa kirjoituksen lopussa.

Ensinnäkin pilvestä tuli liian iso. Toisekseen kuviollinen kangas ei sovi siihen yhtään. Kolmannekseen pinkki paitakangas on joka suuntaan venyvää ja vanuvaa trikoota (ihanan pehmeää tosin) ja paidan sivut näyttävät eripituisilta - varmaan ovatkin. Yöpaidaksi paita kelpaa jos saan joskus tehtyä sille pariksi housut. Positiivista paidassa on kuitenkin alikeompelun tekninen onnistuminen. Pitää kokeilla toistekin ;)

Onneksi kangasta jäi sen verran, että sain siitä jotain järkevääkin aikaiseksi. Tämä paita on ommeltu Heilt spesiell og jubel -kirjan sivun 38 Froskegenser-kaavalla. Koko on 104 ja jätin edestä pisarahalkion pois.


Vaatteena kangas miellyttää jo silmää, vaikka en tajua, miksi nuo sateenkaaret on pitänyt asetella nurinkurin.


Ja tässä tämä kokeilu. Mihin lie kaapin perukoille jo hautautunut. Puolustuksekseni sanon, että kuvassa paita näyttää paremmalta kuin mitä se todellisuudessa on :)


Alkuviikon sairastupapäivien jälkeen arki kutsuu huomenna. Ihanaa, pääsen haistelemaan ulkoilmaa. 

Tiina

2 kommenttia:

  1. Voi, mun mielestä pilvipaitakin on kaunis! Ja kuka tyttönen ei haluaisi pinkkiä paitaa, jossa noin paljon sateenkaaria ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olet kyllä ihan oikeassa, pinkki & sateenkaaret ovat aika varma yhdistelmä :)

      Poista