maanantai 3. elokuuta 2015

Pussukkabisneksiä

Jos saisin ompelusta elantoni, se ei tulisi pussukkabisneksestä. Oppimiskaari vaikuttaa sen verran pitkältä, että en hetkeen näe tekeväni pussukkaa tehokkaasti. Näillä saatesanoilla paljastan, mihin kahteen pieneen työhän käytiin viime perjantaina useamman tunnin.

Tähän 40-vuotislahjaan.


Ja tähän 5-vuotislahjaan.


Ompelin ensin prinsessapussukan näillä ohjeilla. Koska pussukkaan tuli pitsivetoketju, en pystynyt seuraamaan täysin ohjeita. Mittasuhteiltaan pussukka kuitenkin vastaa ohjeen pussukkaa. Alakulmien kolmioita en tosin leikannut pois vaan ompelin kulmat saumat kohdistaen ja ylimääräisen osan poisleikaten. Olin varautunut tekemään näitä kaksi kappaletta, harjoituskappaleen ensin Hertalle. Ensimmäinen kuitenkin onnistui niin hyvin, että se lähtee lahjaksi viisi vuotta täyttävälle kummitytölleni. Sisälle sujahtaa vähän pinnejä ja hiuslenkkejä. Muita vinkkejä pussukan täytteeksi otetaan vastaan :)

Molemmat pussukat on vuoritettu puuvillalla. Silitin myös päällimmäisiin kankaisiin tukikankaat.


Ensimmäiseen pussukkaan meni sen verran aikaa, että ajattelin ajansäästön kannalta ommella toisesta pussukasta littanan. Nooh. Yhtään se ei kyllä hommaa nopeuttanut. 

Miszkomaszkon nukkekangas on tosi suloinen ja leikkasin siitä nyt ensimmäisen nukkeparin käyttöön. Piirsin tytölle kasvot googlettamalla, millaisia versioita näistä on tehty. Hahmottelin kasvot ensin vesiliukoisella merkkauskynällä. Kun rupesin kiinnittämään varsinaista tussia silittämällä, sumutin kankaalle hiukan vettä saadakseni merkkauskynän pois. Toinen silmä tietysti vähän levisi. Onneksi sain sen paikattua suurentamalla silmiä. 

Toinen kömmähdys kävi siinä, etten tajunnut leikata kaikkia pussukan sivuja auki vaan toinen sivu on leikattu taitteelta. Mitenkäs laitat nätisti pitsivetoketjun siihen. Nyt leikkasin ylimääräisen osuuden siitä pois ja tikkailin vaan kiinni. Vetoketjun reuna rupesi kuitenkin vähän purkautumaan, joten jouduin sitä vielä erikseen siksakkaamaan. Nurjalta näyttää vähän tökeröltä. Aika paljon sain aikaa käytettyä myös ratkojan kanssa vuoria ommellessani. Perjantaina oli sellainen olo, että ei hetkeen pussukoita, kiitos. Olen näihin kaikesta huolimatta ihan tyytyväinen, varsinkin prinsessapussukasta tuli oikein söpöinen.


Tänään alkoivat työt. Eipä siitä sen enempää. Onneksi aurinko kuitenkin paistaa.

Tiina

4 kommenttia:

  1. Kivan näköiset :) Hauska tuo nukkekangas, en muista ennen nähneeni. Olen samaa mieltä kanssasi pussukoiden ompelusta, ei ollenkaan helpoimpia ompeluksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yllättävän paljon saa kyllä aikaa menemään tällaisiin pieniin töihin :) Kankaan olen ostanut Käpyseltä, en tosin ole sitä siellä hetkeen nähnyt. Nyt pitäisi niille muille tyypeille keksiä joku ompelutarkoitus (ei pussukka ;) )

      Poista
  2. Ihania pussukoita, varsinkin tuo nukke on hauska! :) Minulle iskee aina toisinaan pussukkamania, silloin niitä syntyy sarjana useampia. Pitsivetoketjua en ole koskaan pussukkaan laittanut, pitääpä kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pussukkamania kuulostaa hyvältä, kyllä minäkin vielä pussukoita jossain kohdin ompelen :) Nuo oli mullekin ekat pitsivetoketjuompelut ikinä, pussukoihin saa noita lyhyitä hyvin käytettyä.

      Poista