torstai 9. heinäkuuta 2015

Muistoja + vinkkejä Berliiniin matkaaville

Checkpoint Charlie hämmentää kerta toisensa jälkeen. Olen käynyt siellä useasti ja aina se on yhtä vaikuttava. Berliini on yksi suosikkikaupungeistani, ehkä jopa ykkönen. Olin siellä vaihto-opiskelijana ja palannut sinne sen jälkeen aina uudestaan. Tekstin lopussa löytyy muutamia Berliinivinkkejä sinne matkaaville.


Kuvan hame on ommeltu jo viime kesänä, mutta jäi silloin kuvaamatta. Kangas on ihanan pehmeää ja laskeutuvaa, ohutta mustavalkoista raitatrikoota. Hameosa on suorakaitale, jonka rypytin ylhäältä framilonilla. Vyötärökaitaleen leikkasin pystyyn ja ompelin sen kaksinkertaisena helmaosaan. Kaitale on niin korkea, että sen voi taittaa kaksinkerroin vyötärölle.


Vyötärökaitaleen ansiosta hameen paikkaa voi vaihdella, sen voi nostaa joko ylöspäin tai laittaa reilusti alemmas lanteille.


Mikäli et ole käynyt Berliinissä, suosittelen pistäytymään, saatat ihastua. Majoitus kannattaa varata vanhalta itäpuolelta, oma vinkkini on Prenzlauer Bergin alue. Siellä kadut ovat täynnä ihania kahviloita, baareja ja kivijalkapuoteja. Kävin yhdessä kangaskaupassakin. Kauppa oli aika pieni ja kangasvalikoima suhteellisen suppea, löysin sieltä kuitenkin vähän tuliaisia. Trikoita kaupassa on kourallinen, puuvilloja enemmänkin. Lisäksi siellä oli paljon erilaisia nauhoja ja kivoja nappeja. Kankaiden metrihinta vaihteli 16-25 € välillä.

Berliini sopii hyvin lapsiperheille. Kaupungissa on paljon hienoja leikkipuistoja, monesti jonkin teeman ympärille rakennettuja. Leikkipuistot eivät ole perinteisiä keinu/kiipeilyteline/hiekkalaatikko -kolhooseja vaan kekseliäitä ja monipuolisia. Jos vierailu sattuu kesäaikaan, suosittelen pulahtamaan lasten kanssa tänne.

Harvinaista lienee se, että keskeltä kaupunkia löytyy eläintarha. Saksalaiset myös rakastavat grillata puistoissa. Ei ollenkaan huono vaihtoehto pakata viltti mukaan ja tehdä eväsretki johonkin lähipuistoon, suurin on Tiergarten. Itse suosittelen tätä tai jotain pienempää paikallista puistoa.

Kaupunki on muuten pinta-alaltaan hurjan laaja, sitä ei kävellen haltuun oteta. Jos lapsi kulkee rattaissa, suosittelen kevyitä matkaversioita. Julkisen liikenteen varassa joutuu yleensä vaihtamaan S-junasta U-junaan ja samalla pysäkillä näiden etäisyys voi olla suuri. Yleensä käytettävissä on yksi hissi ja siihen jono. Meillä toinen kantoi lapsen ja toinen rattaat silloin kun hissiin jonottaminen ei tuntunut houkuttelevalta.

Berliner Domin lähettyviltä lähtee paljon tunnin mittaisia jokiristeilyitä. Mikään nähtävyyselämys se ei varsinaisesti ole, mutta tuo mukavan viilennyksen helteiseen päivään.

Mikäli kaipaat lisää Berliinin vinkkejä, jätä kommentti tai laita sähköpostia, autan mielelläni :)

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti