torstai 23. huhtikuuta 2015

Miau

Tämäntyyppinen mekko on ollut haaveissa jo pitkään. En ollut kuitenkaan uskaltautunut kaavan piirtoon itsekseni. Sattumalta huomasin ompeluryhmässä vastaavantyyppisen mekon ja viittauksen Ottobren numeroon 4/2012. Pläräsin lehden, enkä tajunnut ensin, mikä kaava tuota mekkoa vastaisi. Mutta löytyihän se lopulta, Rabbit Jump. Käytin tuota viitteellisenä apuna kaavan piirtämisessä, mutta lopulta aika vapaalla kädellä tuli tämä kaava piirrettyä. Koko tässä on n. 92.


Aika hurjilta nuo sivulärpäkkeet näyttävät ja arvelin niiden olevan liian jyrkät. Valmiina mekko näyttää kuitenkin kivalta Hertan päällä, yläosa on tyköistuva ja lärpäkkeet pysyvät kuosissaan.


Tein tähän taskutkin. En tiennyt, kuuluuko tällaisissa taksuissa tikata saumanvaroja. Tikkasin sitten taskun sisältä. Eilen huomasin omassa Marimekon vaatteessa samanlaiset taskut ilman tikkauksia. Omasta mielestäni tikkaukset kuitenkin vähän helpottavat taskun käyttöä kun sen kangas ei ihan vapaana pyöri.


Kanttasin pääntien ja hihansuut onnistuneesti mekkokankaalla. Näyttää tosi kivalta ja on vaihtelua resorikanttaukselle. Pitää ehdottomasti tehdä näin toistekin. Olin pelännyt, että kanttauksesta tulee liian lörppä, mutta onnistuin ilmeisesti venyttämääm kaistaletta juuri sopivasti. En mittaillut mitään etukäteen vaan saumuroin suikaletta pääntielle sitä samalla venyttäen.


Helma jäi mielestäni liian väljäksi, joten ompelin siihen kuminauhakujan.


Tästä mekosta taisi tulla sekä äidin että tyttären suosikki. Teen varmasti toisenkin, mutta himpun pehmeämmällä kulmalla ja pikkasen isommilla taskuaukoilla.

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti