sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pinkkiä ja mustaa

Ompeluryhmässä oli joululahjarinki, johon osallistuin. Siinä lähetettiin yksi paketti omista ompelutarvikkeista ja vastaavasti saatiin paketti. Oli jännää valita omista tarvikkeista tuntemattomalle ihmiselle pakettia ja toivoa, että tulee mieluinen. Itselle ainakin tuli; sain palan kangasta, resoria, silityskuvan ja nauhaa. Extrana vielä joulunamuja :)


Kangas ei ollut itselle tuttu kuosi, enkä olisi tätä varmasti itse valinnut. Heti alkoi kuitenkin ruksuttaa, mitä siitä tekisin. Hertan mielipide oli, että shortsit, minä näin kankaan mekkona. Muistin kaavan, jota olin pitkään aikonut kokeilla ja tähän se sopi minusta täydellisesti. Mekko on Princess Castle (Ottobre 4/2013) pidennetyillä hihoilla.


Etuosassa noiden osien tulisi mennä toisinpäin eli oikean puolen pitäisi olla päällä. Olin kuitenkin leikannut vasemman ensin ja kohdistanut sen helmaan eikä jäljelle jääneestä palasta saanut enää kohdistettua, joten päätin laittaa palat näin päin. Tässä on myös taskut! Toiset ompelemani ja tosi hyvät tuli, näyttävät ihan symmetrisiltäkin.


Kaava vaikutti sen verran mukavalta, että käytin sitä myös tähän Keijumaija-kankaaseen. Helinä-keiju on meillä kovin suosittu nyt, joten keijukangas on varmasti mieleinen. Pinkki kaistale piristää muutoin aika tummasävyistä kangasta.

Kyllä meni kauan kun tätä leikkasin. Yritin minimoida hukkapalat, mutta halusin kohdistaa osat nätisti. Yläosa näyttääkin ihan hyvältä, helma on pikkasen vinkura.


Ja parit leggarit Ruusunpuna-kaavalla (Ottobre 6/2012), joista noita pinkkejä velourisia voi käyttää tämän mekon kanssa. Vaaleammat ovat Pikku Piltin farkkumaisesta joustocollegesta. Koko näissä oli muistaakseni 80, mutta pidensin lahkeita. Velourisiin leikkasin muutenkin lisää väljyyttä kun kangas ei pahemmin jousta.


Kuten parista viime postauksesta voi huomata, olen lähtenyt sooloilemaan valitulta värilinjalta (vaaleanpunainen, vanharoosa, minttu ja harmaa). Aika aikansa kutakin :) Ei vaiskaan, yritän kuitenkin valita sellaisia kuoseja ja värejä, joihin saan yhdisteltyä ylä- ja alaosat helposti. Retrovärejä kun välttelen, homman pitäisi onnistua.

Reipasta viikkoa!
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti