sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Monenmoista perusvaatetta

Oli vaikea keksiä, mitä ompelen tästä koirakankaasta. Aikanin sitä tuijottelin ja totesin, että jotain liehuvahelmaista. Ja siihenhän sopii hyvin Snow-White and Rose-Red (Ottobre 4/2014). Tässä jälleen koossa 92 kymmenen senttiä pidennetyllä helmalla.


Kappaleiden leikkausvaiheessa huomasin, että kangas ei riitä kuin yhteen hihaan. Mitäpä sitä yksihihaisella tunikalla tekisi, joten ainoana ratkaisuna keksin leikata takakappaleen helman kapeana ilman rypytystä. Olin ensimmäisenä leikannut etu- ja takakappaleiden yläosat, joten takakappaleesta tuli nyt kaksiosainen ilman rypytystä, mutta näyttää ihan toimivalta ratkaisulta.

Vähän jännitti, jääkö joku koira kriittisesti ilman päätä, mutta suuremmilta henkilövahingoilta selvittiin :)


Tykkään kangaskauppojen yllätyspusseista. Olen hiljattain tilannut kaksi, Pehemiältä ja PaaPiilta. PaaPiin pussista paljastui viisi erilaista kangasta, joista kahta minulla oli jo ennestään samoissa väreissä ja kahta eri väreissä. Ainoa täysin uusi kangas oli tämä Myyryn herukat. Kaunis kangas, mutta ei kuitenkaan ihan omaan makuun. Yllätyspussin hengessä siitä kuitenkin ompelin ja testasin uutta kaavaa, Maxi Dot -tunikaa koossa 92 (Ottobre 1/2014).


Muistaakseni pidensin hihoja pari senttiä ja ilmeisesti helmankin kanssa tuli jotain omia säätöjä, koska sinne jäi tuollaiset kulmat. Kangas oli kakkoslaatuinen ja siinä kulkee tummempia juovia, mutta ne hukkuvat käytössä. Tälle (ja muille kankaille) jäi hintaa 10 € / metri, joten uusia, käsintehtyjä vaatteita voi saada oikein edullisestikin joskus.


Nämä paidat on myös PaaPiin yllätyksistä ommeltuja. Kaavana Sausage Dog (Ottobre 4/2014) koossa 92.



Tämän ihanan pehmeän raitakankaan ostin Linnelin loppuunmyynistä. Kaavana sama kuin edellisissä. Oli kiva tehdä vaihteeksi tällaista hyvin peruspaitaa, johon voi yhdistää erilaisia alaosia.


Kaikki paidat on kantattu samalla valkoisella resorilla, keskimmäinen näyttää tosin vaaleanpunaiselta :) Ja huomatkaa nepparit, kaikki oikeinpäin ja ilman ohjeita laitettu. Alan oppia (ja muistaa).


Ettei menisi ihan paita- ja mekkohommiksi niin lopuksi vielä omituiset raitapöksyt. Käytin kaavana Tiikeriä (Ottobre 1/2013) koossa 80, mutta jätin lahjeresorit pois ja pidensin ja kavensin vain lahkeita käsivaralla. Muutoinhan nämä olisivat ihan jees, mutta olisi ollut järkevämpää tehdä suorilta leggarikaavalla ja kankaan olisi voinut leikata suoraan. Kovasti sitä yritin, mutta ei tällä kertaa onnistunut. Muutoin raidat kohdistuvat nätisti, mutta yläosan raidat vinksottaa. Onneksi ne jäävät aina helman alle.


Terveisiä sairastuvalta, nyt pitää antaa koneiden ja itseni hetki hengähtää!

Tiina

perjantai 21. marraskuuta 2014

Hyväntekeväisyyspöllö

Jokunen viikko takaperin (oikeastaan aika monta) minulta kysyttiin, voisinko ommella puuvillaisen pehmopöllön. Olen niitä muutaman ommellut ja ilmeisesti edellisestä kerrasta oli kulunut jo tarpeeksi aikaa, sillä suostuin :) En halunnut pöllöstä maksua, pyysin sen sijaan tilaajaa lahjoittamaan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen; SPR:n katastrofirahastoon.

Tilaaja osti itse kankaat ja antoi minulle vapaat kädet. Kaavat olen piirtänyt itse. Sydämen taakse silitin tukikangasta ja tikkasin silmät sekä nokan tiheällä siksakilla. Tikkausten kanssa samaan sävyyn löytyi ruskeaa ricrac-nauhaa, jolla piristin siipiä.


Huhuu!

Tiina

perjantai 7. marraskuuta 2014

Sydänneulostakki

Viikolla pääsin vaihteeksi kokemaan sen tunteen kun joku suunniteltu asia onnistuu justiinsa. Se oli tämä sydänneulostakki.


Ensimmäisenä tämä kuva, josta selviää kuvaamisen tuska. Välillä joutuu raivailemaan sopivia kuvauspaikkoja valoa etsiessä. Ja ihan riittävästi sitä ei löytynyt tänäänkään.


Haaveilin Hertalle edestä avonaisesta neulostakista, jota voi pitää trikoopaidan päällä. Käytin kaavana Cloudy Day (Ottobre 4/2013) 92 leveydellä ja 98 pituudella. Hihoja pidensin ja kanttasin sekä jätin edestä nappilistat pois. Sen sijaan levensin molempia etukappaleita hieman alhaalta ylöspäin ja laitoin yhden nepparin ihan ylös.


Etukappaleet menevät päällekkäin vain aivan ylhäältä ja masun kohta jää sopivasti avonaiseksi. Varsinkin päällä tämä on tosi kivannäköinen ja mustavalkoisena helppo yhdistää monen paidan kanssa.


Hyvää viikonloppua!

Tiina

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lumoava Lissu

Kylläpä ihastuin tähän Lissu-kankaaseen. Digiprintattu kuosi on vahaliitumaisesti piirretty ja täynnä ihania yksityiskohtia.


Nyt valmistui kolmas tunikani Snow-White and Rose-Red -kaavalla (Ottobre 4/2014), jonka olen pienentänyt kokoon 92. Jätin tästäkin kaikki lisukkeet pois ja helmaa pidensin kymmenen senttiä.  Etukappaleen yläosaan en halunnut mitään kankaan pääkuvioista, koska halusin tuoda esiin ne vain kertaalleen helmaosassa.

 
Taakse leikkasin Lissuja ja kisuja useamman. Kuosilliset kankaat voivat olla joskus haasteellisia asettelun suhteen, mutta tähän kankaaseen sain sommiteltua eri kappaleet hyvin ilman isoja hukkapaloja.


Resori on Noshilta ja sen kanssa meinasin joutua pulaan. Resori on tosi liukasta ja pääntien kanttauksen sain lörpsähtämään. Höyrysilitys onneksi pelasti lopputuloksen.

Leggareiden kanssa meinasi tulla ongelma, kun kankaan korkeus ei meinannut riittää. Lisäksi olin kuivattunut kankaan vähän vinoon, joten leikkaaminen oli haastavaa. Etupuolen keskisaumassa sydämet seikkailevat miten sattuu, mutta onneksi ne saa piiloon pidemmällä helmalla. Kaavana jälleen Ruusunpuna (Ottobre 6/2012) koossa 80.


Viikonloppuna olen saanut surruutella useamman tunnin, kunnon ompeluterapiaa olen kaivanntukin. Ennen työviikkoon ryntäämistä voisi vielä nautiskella kauden ensimmäiset glögit!

Tiina

lauantai 1. marraskuuta 2014

Fleeceä talveen

Pakkaset jo kävivät pyörähtämässä ja tuli kiire hankkia Hertalle kangasta talvihaalarin alle. Päädyin viime vuoden tapaan fleeceen ja olin suunnitellut taas ompelevani kokopuvun. Rupesin miettimään kuitenkin päiväkotia ja mahdollisia vessareissuja kesken ulkoleikkien. Ehkä kaksiosainen puku on kuitenkin käytännöllisempi ja toisaalta myös monikäyttöisempi kun voi tarvittaessa pukea vain toisen osan. Vältyinpä täten myös vetoketjun ompelulta.


Jos olisin tiennyt, että tilaamani fleece on näin hubbabubbamaisen vaaleanpunainen, olisin valinnut jonkun muun. Mutta nyt mennään tällä.


Paitaan tajusin varata väljyyttä yläosaan kun eihän tuo fleece juurikaan jousta. Päädyin raglanhihaiseen paitaan, johon ompelin nepparihalkion. Tuo on ensimmäiseni ja tein ilman ohjeita. Muutaman iltalenkin aikana hahmottelin päässä, miten se kannattaa tehdä ja ihan passeli tuli. Arvoin muutamaan otteeseen, kummasta kappaleesta tulee päällinen, hihasta vai etukappaleesta. Päädyin hihaan, se tuntui jotenkin loogisemmalta. Raglanpaidan kaava Little Lamb (Ottobre 4/2012) koossa 92.


Housuistakin halusin väljät, että alle mahtuu muutakin. Kaavakokeiluun pääsi Giant Triangle (Ottobre 6/2013) koossa 92. Ihan hyvät perushousut tuli. Laitoin normaalia pidemmän kuminauhan, etteivät housut kiristä jos alla on jo pari vaatekerrosta.

Setin nähdessään Hertta rupesi laulamaan "Tuiki, tuiki tähtönen" <3

Aurinkoa!
Tiina