sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pandapyjama

En voinut vastustaa näitä Lindexin pandaleggareita. Kun näitä pyykkinarulta viikkasin kaappiin, yökkärifiilis hiipi mieleen.


Muistin, että olin saanut Noshin ylläripussista pienen palan luonnonvalkoista trikoota. Tosi pehmeää, mutta myös valkoisuudessaan tosi arkaa. Täydellinen yökkärikangas siis.

Mustasta trikoosta leikkelin palat ja applikoin ne etukappaleeseen kiinni. Näytin sitä miehelleni ja kysyin, mikä tässä on. "Näyttää joltain elukalta, oisko panda." Huh. Mietin kauan, laitanko pandalle korvat. Olisi ollut hauska upottaa ne raglanpaidan saumaan, mutta ajettelin ettei yökkärissä tarvitse olla mitään ylimääräistä härpäkettä häiritsemässä. Tuli korvaton panda.


Paidan kaava on Mint'stä mukailtu (Ottobre 4/2012), lyhennetyllä helmalla ja hihoilla. Koko n. 92.


Tiina

lauantai 27. syyskuuta 2014

Neppariharjoittelua

Olen jostain syystä pelännyt nepparihommia. Parin viikon takaiselta Karnaluks-reissulta ostin vihdoin pihdit sekä kasan neppareita ja sirkkoja.

Ihan putkeen ei ensimmäinen nepparihomma mennyt. Testasin ensin tilkulle. Muuten hyvä, mutta toinen osa jäi vähän repsottamaan. Enemmän voimaa peliin siis. Varsinaisessa koitoksessa voimaa laitoinkin, mutta tinttasin nepparin väärälle puolelle kanttia. Niinpä molemmat kappaleet törröttivät taivasta kohden. Yritin ensin irrottaa toista kappaletta veitsellä, mutta ei onnistunut. Päädyin sitten purkamaan hihaa ja kääntämään pääntien reunan alassuin. Olin sen näin jo ensimmäisellä kerralla muuten vahingossa ommellutkin. Purin ja käänsin oikeinpäin. Vain purkaakseni sen vielä kerran.


Kaavana on Sausage Dog (Ottobre 4/2014) koossa 92. Myös takakappale on tuota kolmiokangasta.


Jatkoin nepparitreenejä kaulurin merkeissä. Tällä kertaa mietin parisen kertaa ennen kunkin nepparin tinttaamista. Kannatti, nyt on nepparit oikein päin. Tässä kaavana on Cosy Piece (Ottobre 4/2014) koossa 92/98/104. Takakappale on joustocollegea, etukappale trikoota. Tuli mukavan pehmoinen ja melko muhkea. Saan tämän omaankin kaulaani pyöräytettyä, joten on aika reilu.



Taakse kerääntyy vähän ryppyä, mutta halutessaan voi kiinnittää vain osan neppareista. Mielestäni ihan toimiva kauluri, koon puolesta menee varmaan useamman vuoden.


Molemmissa ompeluissa kävi kuitenkin niin, että unohdin tukikankaat kokonaan. Saas nähdä, miten nämä pysyvät kasassa ilman.

Olen muuten sirkkojenkin kiinnittämistä jo testaillut. Siitäkin riittää juttua, ensi kertaan!

Tiina

perjantai 26. syyskuuta 2014

Tyttömäistä

Uusin Ottobre (4/2014) on osoittautunut hyväksi lehdeksi. Snow-White and Rose-Red -tunikasta olen nähnyt ihania versioita ja halusin kokeilla itsekin. Kaavat lähtevät koosta 98, joten käsivaralla pienentelin niitä hieman. Tässä siis oma versioni n. koossa 92. Piirsin kaavasta kaikki osat, mutta valmiista tunikasta jätin pois nappilistan ja siihen kuuluvan röyhelön.


Helma tässä tunikassa jäi aika lyhyeksi, seuraavaan versioon pitää pidentää muutamalla sentillä. Muutoin oikein kiva malli. Olkapäillä olevat röyhelöt ovat muuten todella pienet, niitä ei taida edes kuvista erottaa.


Röyhelöt lisäsin tähänkin paitaan. Tarkoitus oli ommella olkapäältä pussittavat hihat, mutta suunnitelma lässähti käsiin. Purin vähän valmista hihaa ja lisäsin nuo olkasomisteet, nyt on parempi.


Kaavana tässä on Ottobren (3/2014) Spot Fish -paita. Hihat pidensin ja helmaankin taisin laittaa jonkun sentin lisää. Koko on muistaakseni 86.


On ollut ilo saada uusia lukijoita, tervetuloa!

Ja huomaatteko, olen onnistunut aika hyvin pitäytymään värisuorassani: harmaa - musta - vaaleanpunainen - minttu.

Ihanaista viikonloppua!
Tiina

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Meidän Maijat

Ompelin jo kesällä itselleni ihanasta Maijat-kankaasta hupparimekon. Kangaspalasta oli tarkoitus tehdä myös Hertalle jotain, mutta eipä siitä jäänyt jäljelle kuin pari Maijaa, jotka applikoin paitaan. Huokasin helpotuksesta kun sain myöhemmin ostettua oman palan Hertallekin.


Hupparimekko on tehty Pentagramin kaavalla (Ottobre 4/2013) 164 leveydellä ja 170 pituudella. Jätin tästä pois kaavan helmassa olevan lisäpalan ja leikkasin vaan yläosaa pitemmäksi ja levensin näppituntumalla helmasta.

Huppuun yritin tehdä jujun. Rypytin framilonilla kangassuikaleen, jonka ompelin hupun reunaan koristukseksi. Tällä kertaa päässä ollut visio jäi hienommaksi kuin toteutus.



Hertan paidan pohjana on Little Lamb (Ottobre 4/2012) koossa 92. Hihat pidensin ja kanttasin. Tarkoituksella etsin vähän väljempää kaavaa kun oli joustocollegesta kysymys. Aika hyvinhän tämä kyllä joustaa ja liian hyvät väljyydet jäi tällä kaavalla, pari senttiä kapeampi olisi voinut olla. Hihoihin valitsin Noshin diagonaaliraitaa. Raita on hyvin tummanharmaa, menee melkein mustasta.


Pääntie näyttää epäsymmetriseltä näissä kuvissa, mutta kyllä se ihan kauniin pyöreä on :)


Kun Hertta päikkäreiltä herätessään sai tämän käteensä oli kommentit: "Minun Maijamekko. Tämä on minun oma. Kokeillaan." Omalle Maijamekolle oli selkeästi tilausta. Kangastakin jäi vielä hyvä palanen, joten jatkoa seuraa.

Tiina

torstai 11. syyskuuta 2014

Mentaaliompelua ja ensimmäiset taskut

Tämän mekon ompelin mielessäni kasaan parikymmentä kertaa ennen kuin sain kankaaseen yhtään tikkiä. Huolellisen valmistautumisen syynä oli sivusaumaan ommellut taskut. Ensimmäiseni. En käyttänyt ohjeita ja mietin ompelujärjestyksen ja vaiheet huolella ennen aloitusta. Yhden illan leikkasin kangasta ja toisen ompelin.


Käytin Autumn Forestia (Ottobre 4/2014) pohjana ja muokkasin paidasta mekon. Etukappaletta jouduin leikkausvirheen vuoksi vähän muuttamaan, kaarrokeesta tulikin suora. Taskut yritin sommitella silmämääräisesti oikealle kohdalle. Niistä tuli aika pienet ja kauneusvirheitäkin löytyy. Mekon koko n. 86/92.


Aloitin ompeluharrastukseni aika tarkalleen vuosi sitten. Iloitsen siitä, että olen kehittynyt ja uskallan lähteä muokkaamaan kaavoja ja kokeilla jotain ilman ohjeita. Aina en siinä onnistu, nyt kosmeettisista vioista huolimatta mielestäni onnistuin.

Tämä harrastus on hyvin mukautuva. Voi halutessaan ommella samalla kaavalla ja olla siihen tyytyväinen. Paikoin voi hypätä pois mukavuusalueelta ja kokeilla jotain uutta. Riskeerata ja saada monin verroin onnistumisentunnetta. En enää pelkää, että nyt jos epäonnistun, tämä kangas on pilalla. Kankaita tulee koko ajan lisää! Tämän kankaan tunnistavat tietävät, että Hukka teki pitkän matkan kotiin :)


Iloista viikonloppua, minulla se alkoi nyt. Ehkä nähdään lauantaina Karnaluksissa?

Tiina

maanantai 8. syyskuuta 2014

Revanssi

Ompeluharrastukseni alussa ompelin paidan Lil' Darling -kaavalla (Ottobre 4/2013). Tökeröä lopputulosta jouduin kertaalleen paikkaamaan eikä paitaa ole itseasiassa vieläkään käytetty kertaakaan. Koosta 86 tuli kaiken sekoilun jälkeen niin suuri.

Otin viikonloppuna revanssin. Nämä molemmat on ommeltu myös koossa 86, kumpikaan ei tosin täysin kaavan pohjalta. Tarkoituksella ompelin pisarahalkiot kiinni pääntien kanttaukseen. Viimeksi lankasilmun kanssa tuli sen verran ongelmia, että jätin sen nyt suosiolla pois. Molempia paitoja on myös pidennetty helmasta useampi sentti.


Tytti-paitaan tuli vahingossa pisarahalkio molemmille puolille. Muistelin, että B-mallin hihat ovat tosi leveät, joten molempiin paitoihin käytin A-mallin hihoja. Tässä paidassa käytin B-mallin etukappaletta, jonka pääntietä on vähän rypytetty.


Jälkimmäisen paitaan onnistuin leikkaamaan halkion vain toiselle puolelle. Tässä versiossa etukappaletta ei ole rypytetty ja paita näyttääkin aika kapoiselta. Pääntie on silmämääräisesti liian pieni, voi olla että menee vielä uusiksi.


Tytti-paita on meillä jo Hertan toimesta nimetty uudestaan. Se on Peppimekko. Hertta on tähän mennessä kommentoinut kaikkia ompeluitani kommenteilla "hieno" tai "ihana". Tämä Peppimekko kuitenkin sai osakseen erityistä huomioita ja siti piti mallailla päälle illalla useampaan kertaan. Onhan se aika suloinen.


Lopputulemana todettakoon, että ei tästä lempparikaavaa tule, mutta pienillä muutoksilla ihan jees.

Tiina

maanantai 1. syyskuuta 2014

Primary colors, mix and match

Olen lopettanut ainakin hetkellisesti kangassekoilun ja valinnut värit, joista haluan ommella Hertalle juuri nyt. Tämänhetkiset päävärini ovat harmaa, musta, vaaleanpunainen/roosa ja minttu. Tässä setissä on esillä punaharmaata osastoa.

Mielessä oli kypsynyt idea paidasta, jossa sekä pääntiellä että hihansuissa olisi yksi laskos. Valmista kaavaa ei ollut, joten käytin pohjana Pretty Basicia (Ottobre 6/2013), joka varsinkin hihansuista on itsessään jo leveä. Etukappaleeseen lisäsin muutaman sentin lisää leveyttä ja paidan helmaan useamman, se on nimittäin tosi lyhyt. Muutoin tein kaavan mukaan, tämä siis koossa 92.


Harmillisesti pääntien laskosta ei juurikaan huomaa. Hihansuissa se näkyy selkeämmin. Pitää vielä hioa mallia ja toteutusta.



Uusi yritys Sausage Dog -bodysta muokatusta paidassa koossa 86 (Ottobre 4/2014). Tällä kertaa tarkoituksena oli ommella resori pääntielle vähemmällä kiskomisella. No, eipä ihan onnistunut, taisi mennä vielä kireämmin kuin edellisessä yrityksessä, koska leikkasin armottoman lyhyen palasen. Jostain kumman syystä (=resorin?) kangas ei ole kuitenkaan niin kurtussa.



Luottokaavaksi muodostuneella Autumn Forestilla (Ottobre 4/2014) tehty paita koossa 86.


Housuosasto edustaa harmaampaa settiä. Noshin pilkuista ompelin leggarit koossa 80 (Ruusunpuna, Ottobre 6/2012). Vimman leteistä tehdyt pöksyt ovat lähes leggarit, eivät kuitenkaan ihan tiukat ja lahkeisiin lisäsin kuminauhat. Kaavana Tiikeri koossa 80 (Ottobre 1/2013) ilman resoreita. Pidensin vain lahkeet summassa. Samalla kaavalla on tehty oikeanpuoleiset harmaasta joustocollarista ommellut pöksyt. Nyt kaavan mukaisesti resoreilla.


Yhdistely voi alkaa!



Reipasta viikkoa!

Tiina