lauantai 10. toukokuuta 2014

Kesäkuumalle uniasu

Osallistuin eilen pitkästä aikaa Ompeluryhmän perjantaihaasteeseen. Posti toi kotiin Puhde-Puodin pingviinikangasta, joka oli ihanan pehmeää ja kevyttä. Aika sopivaa uniasuun. Päätin ommella kesäkuumalle kevyen uniasun, hihattoman paidan ja shortsit.


Ei puuttunut haastetta tästä ompeluhaasteesta. Reunoja viistäen sain leikattua kankaasta palat tähän settiin ja housut meinasin mokata jo leikkausvaiheessa. Ohjeesta poiketen päätin leikata palat taitteelta. Onneksi tajusin viime hetkellä, että jos näin olisin tehnyt, olisi minulla ollut eriparilahkeet. Kaavassa nimittäin piti leikata sekä etulahjetta että takalahjetta kaksi kappaletta. Ja viime hetkellä tajusin myös katsoa, että leikkaan molemmat lahkeet niin, että pingviinit menevät samaan suuntaan. Paidan leikkaamisen kanssa ei ollut mitään pelivaraa, leikkasin sen minkä pystyin, ilman saumanvaroja. Housuissa käytin kaavana Ottobre 1/2014 Simple and Elegant -setin mamelukeja koossa 80. Paita on Ottobre 3/2014 Wasp Flight -bodyn pohjalta piirretty, tässä koko 86. Olisin halunnut housuista enemmän pussittavat, enpä tajunnut eilisessä hötäkässä, että en saa pelkällä resorilla niitä tarpeeksi kurottua.


Poikkeuksellista tässä setissä on, että kanttasin kaksoisneulalla enkä vaan surauttanut resorinpätkää kiinni kaksinkertaisena. Sain yllättävän nättiä jälkeäkin aikaiseksi. En ommellut resoreita rinkulana vaan suorana, joten saumojen kohdista ne eivät ihan kohdistu nätisti. Pitää yrittää vielä niitä silotella.


Ihanan kevyt ja raikas paketti tästä tuli. Tuo mintunvärinen resori on näissä kyllä herkku. Harmi, että kuvat ovat vähän tunkkaisia kun valo taas puuttuu. Aurinko, huhuu...

Tiina

2 kommenttia:

  1. Kiva setti kivasta kuosista! Olisinpa kerennyt osallistua veiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tykkään kans tuosta kankaasta! Kummasti nuo veivit tuo lisäjännitystä aina loppuviikkoon, toivottavasti ehdit pian osallistumaan :)

      Poista