maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lähes mekkosia

Viikonlopun aikana sain kaasuteltua hieman saumurilla. Edelliskerrasta onkin aikaa kun joulukuussa saamani saumuri oli helmikuun alkuun mennessä päässyt käymään kahdesti huollossa. Kun kolmas kerta koitti, jäi saumuri sille tielle. Uutta jouduin odottamaan tovin ja täytyypä myöntää, että kun saumuri saapui, makasi se reilun viikon laatikossaan ennen kuin uskalsin sitä kokeilla. Toimii toistaiseksi. Ensimmäinenkin toimi sen reilun kuukauden ihan hyvin, joten olen syystäkin hieman skeptinen. Ihana Vanha Rouva Bernina onneksi auttoi talvikuukausien yli, hyvin pärjäsin pelkästään sillä.


Jaarinjaarin ja sitten asiaan. Princess Owl -kaava (Ottobre 1/2014) oli ollut piirrettynä jo jonkin aikaa. Vihdoin pääsin sen tähän ihanaan Minttu ja Ville -kankaaseen saksimaan. Mekko tai siis tunika on tehty koossa 92, joten kaappiinhan tämä vielä joutuu odottamaan vuoroaan. Helman käänsin vain puolisen senttiä nurjalle ja vedin siihen ruskean puuvillapitsin. Yhtään en tajunnut ommellessa, että kyllähän tällä pitsilläkin on tavallaan oikea ja nurja puoli. Kuvassa näette nurjan puolen. Pitkään mietin, että olisin hihansuihinkin pitsit ommellut, mutta kun koko ajatus pitsistä tuli vasta kun tunika oli jo kasassa, en jaksanut lähteä enää hihoja purkamaan. Kovin on suloinen tuo kangas. Suurin osa lastenkankaista on täynnä kuvioita, tällaisia "raporttimaisia" kankaita toivoisin lisää.

Minttu...


...ja Ville


Uusimman Ottobren (3/2014) Spot Fish -paitaa rypytetyillä hihoilla käytin pohjana tähän kesämekkoon. Piirsin vapaalla kädellä helman vähän pidemmäksi ja leveämmäksi, t-paidan kokona oli 86. Vaaleanpunainen ja samaan lokeroon upotettavat muut prinsessatyttövärit eivät oikein miellytä, mutta tämä kangas on ihana. Tuo kuvien taustalla näkyvä kangas on muuten kulma Marimekon Kulkue-raportista. Onnistuin saamaan sitä kesällä tuolla turkoosilla pohjalla, todella kaunis kangas. Piristää meidän valkoharmaata keittiötä.



Viikonlopun Lapsimessuilla en ehtinyt kangaslaareja kuin pikaisesti silmäilemään, onnekseni sain napattua mukaani pari ihanaa kangasta, niistä sitten myöhemmin :)

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti