sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Terveisiä vauvahousutehtaalta

Vauvauutisia ei kuitenkaan kuulu meiltä vaan lähipiiristä. Työkaverini tulevalle vauvalle lähdin ompelemaan terällisiä puolipotkareita uusimmasta Ottobresta (1/2014), kaavana Little Feet koossa 56. Vauvan sukupuoli ei ole tiedossa, joten unisex-pöksyt piti saada aikaiseksi. Oli muuten hankalaa löytää omista kangasvarastoista täysin neutraalia kangas/resoriyhdistelmää, kun omaan silmään mukava yhdistelmä ei välttämättä ole toisen mieleen. Mutta voinen ottaa hieman "taiteilijan" vapauksia :)


Viljamin puodin harmaa Sateentekijä valikoitui kankaaksi. Vyötäröltä jätin kuminauhan pois ja korvasin sen harmaalla resorilla. Ompelujäljestä tuli valitettavasti tosi rumaa kun saumuri heti huollosta palattuaan rupesi sylkemään hyppytikkiä. Kaikkeni yritin, mutta jälki ei parantunut. Niinpä nämä pöksyt eivät nyt päädy alkuperäiseen käyttöön. Homman paikkasin ompelemalla Ottobren 3/2013 lehdestä Summer Sea -pöksyt koossa 56. Jätin tosin ohjeen mukaisen framilonin pois ja nyt toivon, että vyötärö on tarpeeksi napakka.


Samalla kaavalla ompelin muutamat muutkin pöksyt, kaikki koossa 56. Yhdet näistä ovat jo matkaneet pienelle vauvalle, kahdet jäävät vielä pariksi kuukaudeksi odottamaan. Kuvat näyttävät olevan tosi sameita valon puuttuessa.




Saumuriärsytys on ollut nyt viikonloppuna aika kova, tekisi mieleni heittää koko kone parvekkeelta katuun. Onneksi tuo Vanha Rouva -Bernina jaksaa vielä ruksuttaa :)

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti