sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Seikkailujen huppari

Kun tämä Majapuun/Pehemiän joustocollege tuli myyntiin, halusin sitä ehdottomasti itselleni. Tilasin kangasta metrin verran ilman tarkkaa suunnitelmaa. Aika nopeasti kankaan saavuttua visioin siitä itselleni hupparin. No, metri tuntui siinä kohden aika niukalta määrältä. Piirsin kuitenkin varmuudeksi kaavat; Skyline-huppari koossa 164, 170 pituudella (Ottobre 4/2013).

Kun kaavoja kankaalle kokeilin, tuumasin, että juuri ja juuri tästä saan hupparin leikottua kun jätän hihoista muutaman sentin piirtämättä ja laitan pidemmät resorit tilalle. Ihan ei suunnitelma kuitenkaan käytännössä toiminut kun huomasin toista huppupuoliskoa leikatessani, että alareunasta jää puuttumaan kaistale. Leikkasin siihen lisäpalasen ja sauma ei näy onneksi käytössä lainkaan. Mustavalkoraidallisesta joustocollarista tuli hupulle vuori. Vedin myös helmaan leveän resorin, siitä tuli muuten tosi napakka.


En sen tarkemmin tajunnut kaavaa tarkastella ja harmikseni hupparista tuli tosi leveä. Varsinkin hihat ovat omaan makuuni ihan teltat. Kangas oli myös vähän haastava kuvioinnin suhteen, sain kuitenkin etukappaleelle yhden tyttöpoikaparin aseteltua.



Hertta halusi osallistua kuvaamiseen ja kävi hakemassa oman kameran <3


Sain eilen myös saumurini takaisin ja tämä huppari pääsi heti testikappaleeksi. Yksi neula vääntyi, joten pitää seurailla, jatkuuko sama ralli. Toivottavasti ei.

Sain nukkua viime yönä kellon ympäri ja aamupalana oli odottamassa munat&pekoni. Nyt on virtaa sen verran, että uskaltaudun piirtämään kaavoja mieheni huppariin :)

Tiina

4 kommenttia:

  1. Ihana huppari,jo ikuinen tyttäreni toivoo samaisesta kankaasta hupparia,paljonko luulet,että perushuppariin tätä collegea kuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaavan ohjeessa oli 135 cm, mutta selvisin melkein kokonaan sillä metrillä. 120 cm olisi varmaan riittänyt tähän. Täyteen hihan mittaan tuo metri oli tosiaan vähän vajaa.

      Poista