perjantai 5. joulukuuta 2014

Uniasuja

Ompelin vauvalahjaksi unihaalarin uusimman Ottobren (6/2014) Lullaby Bird -kaavalla. Monesti Ottobren kaavat ovat tosi reiluja, mutta tämä 50 koon haalari ei mielestäni ollut ihan jättimäinen. Tai sitten normaalisti ompelemani 92 koon vaatteet ovat sumentaneet vertailukykyni.


Vaikka vaate on pieni, ei sen ompeleminen paljon nopeampaa ole kuin isomman vaatteen. Yksityiskohtiin se aika menee. Kun vaate oli neppareita vailla valmis, laskin kymmeneen ennen jokaisen laittamista. Ei ollut enää varaa mokata siinä vaiheessa. Ja hyvinhän ne meni.


En tehnyt kaavaan muokkauksia kun ei ollut mitään vertailupohjaa olemassa. Nepparit jätin tosin tukikankaalla vahvistamatta kun arvelin, että vauva kasvaa tästä ulos niin nopeasti ettei käyttöikä ole kovin pitkä.


Kangas on Pehemiän yllätyspussista, samoin kuin Hertallekin ompelemani pyjaman kangas. Molemmat ovat Nanun kankaita ja mielestäni juuri sopivia yöasuihin, sekä kuosiltaan että ihanan pehmeältä materiaaliltaan.


Hertan pyjama on noin kokoa 92. Housut on leggarikaavan pohjalta (Ruusunpuna, Ottobre 6/2012), vähän levensin ja lisäsin lahkeisiin resorit. Paita on peruspaitan (Mint, Ottobre 4/2012), johon myös lisäsin pitkät hiharesorit.


Todella hellyyttävä tämä karhukangas. Ja oli muuten extraleveä, kerrankin kankaasta riitti sekä housuihin että paitaan ilman superkorkeaa palaa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää toivotellen,
Tiina

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Monenmoista perusvaatetta

Oli vaikea keksiä, mitä ompelen tästä koirakankaasta. Aikanin sitä tuijottelin ja totesin, että jotain liehuvahelmaista. Ja siihenhän sopii hyvin Snow-White and Rose-Red (Ottobre 4/2014). Tässä jälleen koossa 92 kymmenen senttiä pidennetyllä helmalla.


Kappaleiden leikkausvaiheessa huomasin, että kangas ei riitä kuin yhteen hihaan. Mitäpä sitä yksihihaisella tunikalla tekisi, joten ainoana ratkaisuna keksin leikata takakappaleen helman kapeana ilman rypytystä. Olin ensimmäisenä leikannut etu- ja takakappaleiden yläosat, joten takakappaleesta tuli nyt kaksiosainen ilman rypytystä, mutta näyttää ihan toimivalta ratkaisulta.

Vähän jännitti, jääkö joku koira kriittisesti ilman päätä, mutta suuremmilta henkilövahingoilta selvittiin :)


Tykkään kangaskauppojen yllätyspusseista. Olen hiljattain tilannut kaksi, Pehemiältä ja PaaPiilta. PaaPiin pussista paljastui viisi erilaista kangasta, joista kahta minulla oli jo ennestään samoissa väreissä ja kahta eri väreissä. Ainoa täysin uusi kangas oli tämä Myyryn herukat. Kaunis kangas, mutta ei kuitenkaan ihan omaan makuun. Yllätyspussin hengessä siitä kuitenkin ompelin ja testasin uutta kaavaa, Maxi Dot -tunikaa koossa 92 (Ottobre 1/2014).


Muistaakseni pidensin hihoja pari senttiä ja ilmeisesti helmankin kanssa tuli jotain omia säätöjä, koska sinne jäi tuollaiset kulmat. Kangas oli kakkoslaatuinen ja siinä kulkee tummempia juovia, mutta ne hukkuvat käytössä. Tälle (ja muille kankaille) jäi hintaa 10 € / metri, joten uusia, käsintehtyjä vaatteita voi saada oikein edullisestikin joskus.


Nämä paidat on myös PaaPiin yllätyksistä ommeltuja. Kaavana Sausage Dog (Ottobre 4/2014) koossa 92.



Tämän ihanan pehmeän raitakankaan ostin Linnelin loppuunmyynistä. Kaavana sama kuin edellisissä. Oli kiva tehdä vaihteeksi tällaista hyvin peruspaitaa, johon voi yhdistää erilaisia alaosia.


Kaikki paidat on kantattu samalla valkoisella resorilla, keskimmäinen näyttää tosin vaaleanpunaiselta :) Ja huomatkaa nepparit, kaikki oikeinpäin ja ilman ohjeita laitettu. Alan oppia (ja muistaa).


Ettei menisi ihan paita- ja mekkohommiksi niin lopuksi vielä omituiset raitapöksyt. Käytin kaavana Tiikeriä (Ottobre 1/2013) koossa 80, mutta jätin lahjeresorit pois ja pidensin ja kavensin vain lahkeita käsivaralla. Muutoinhan nämä olisivat ihan jees, mutta olisi ollut järkevämpää tehdä suorilta leggarikaavalla ja kankaan olisi voinut leikata suoraan. Kovasti sitä yritin, mutta ei tällä kertaa onnistunut. Muutoin raidat kohdistuvat nätisti, mutta yläosan raidat vinksottaa. Onneksi ne jäävät aina helman alle.


Terveisiä sairastuvalta, nyt pitää antaa koneiden ja itseni hetki hengähtää!

Tiina

perjantai 21. marraskuuta 2014

Hyväntekeväisyyspöllö

Jokunen viikko takaperin (oikeastaan aika monta) minulta kysyttiin, voisinko ommella puuvillaisen pehmopöllön. Olen niitä muutaman ommellut ja ilmeisesti edellisestä kerrasta oli kulunut jo tarpeeksi aikaa, sillä suostuin :) En halunnut pöllöstä maksua, pyysin sen sijaan tilaajaa lahjoittamaan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen; SPR:n katastrofirahastoon.

Tilaaja osti itse kankaat ja antoi minulle vapaat kädet. Kaavat olen piirtänyt itse. Sydämen taakse silitin tukikangasta ja tikkasin silmät sekä nokan tiheällä siksakilla. Tikkausten kanssa samaan sävyyn löytyi ruskeaa ricrac-nauhaa, jolla piristin siipiä.


Huhuu!

Tiina

perjantai 7. marraskuuta 2014

Sydänneulostakki

Viikolla pääsin vaihteeksi kokemaan sen tunteen kun joku suunniteltu asia onnistuu justiinsa. Se oli tämä sydänneulostakki.


Ensimmäisenä tämä kuva, josta selviää kuvaamisen tuska. Välillä joutuu raivailemaan sopivia kuvauspaikkoja valoa etsiessä. Ja ihan riittävästi sitä ei löytynyt tänäänkään.


Haaveilin Hertalle edestä avonaisesta neulostakista, jota voi pitää trikoopaidan päällä. Käytin kaavana Cloudy Day (Ottobre 4/2013) 92 leveydellä ja 98 pituudella. Hihoja pidensin ja kanttasin sekä jätin edestä nappilistat pois. Sen sijaan levensin molempia etukappaleita hieman alhaalta ylöspäin ja laitoin yhden nepparin ihan ylös.


Etukappaleet menevät päällekkäin vain aivan ylhäältä ja masun kohta jää sopivasti avonaiseksi. Varsinkin päällä tämä on tosi kivannäköinen ja mustavalkoisena helppo yhdistää monen paidan kanssa.


Hyvää viikonloppua!

Tiina

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lumoava Lissu

Kylläpä ihastuin tähän Lissu-kankaaseen. Digiprintattu kuosi on vahaliitumaisesti piirretty ja täynnä ihania yksityiskohtia.


Nyt valmistui kolmas tunikani Snow-White and Rose-Red -kaavalla (Ottobre 4/2014), jonka olen pienentänyt kokoon 92. Jätin tästäkin kaikki lisukkeet pois ja helmaa pidensin kymmenen senttiä.  Etukappaleen yläosaan en halunnut mitään kankaan pääkuvioista, koska halusin tuoda esiin ne vain kertaalleen helmaosassa.

 
Taakse leikkasin Lissuja ja kisuja useamman. Kuosilliset kankaat voivat olla joskus haasteellisia asettelun suhteen, mutta tähän kankaaseen sain sommiteltua eri kappaleet hyvin ilman isoja hukkapaloja.


Resori on Noshilta ja sen kanssa meinasin joutua pulaan. Resori on tosi liukasta ja pääntien kanttauksen sain lörpsähtämään. Höyrysilitys onneksi pelasti lopputuloksen.

Leggareiden kanssa meinasi tulla ongelma, kun kankaan korkeus ei meinannut riittää. Lisäksi olin kuivattunut kankaan vähän vinoon, joten leikkaaminen oli haastavaa. Etupuolen keskisaumassa sydämet seikkailevat miten sattuu, mutta onneksi ne saa piiloon pidemmällä helmalla. Kaavana jälleen Ruusunpuna (Ottobre 6/2012) koossa 80.


Viikonloppuna olen saanut surruutella useamman tunnin, kunnon ompeluterapiaa olen kaivanntukin. Ennen työviikkoon ryntäämistä voisi vielä nautiskella kauden ensimmäiset glögit!

Tiina

lauantai 1. marraskuuta 2014

Fleeceä talveen

Pakkaset jo kävivät pyörähtämässä ja tuli kiire hankkia Hertalle kangasta talvihaalarin alle. Päädyin viime vuoden tapaan fleeceen ja olin suunnitellut taas ompelevani kokopuvun. Rupesin miettimään kuitenkin päiväkotia ja mahdollisia vessareissuja kesken ulkoleikkien. Ehkä kaksiosainen puku on kuitenkin käytännöllisempi ja toisaalta myös monikäyttöisempi kun voi tarvittaessa pukea vain toisen osan. Vältyinpä täten myös vetoketjun ompelulta.


Jos olisin tiennyt, että tilaamani fleece on näin hubbabubbamaisen vaaleanpunainen, olisin valinnut jonkun muun. Mutta nyt mennään tällä.


Paitaan tajusin varata väljyyttä yläosaan kun eihän tuo fleece juurikaan jousta. Päädyin raglanhihaiseen paitaan, johon ompelin nepparihalkion. Tuo on ensimmäiseni ja tein ilman ohjeita. Muutaman iltalenkin aikana hahmottelin päässä, miten se kannattaa tehdä ja ihan passeli tuli. Arvoin muutamaan otteeseen, kummasta kappaleesta tulee päällinen, hihasta vai etukappaleesta. Päädyin hihaan, se tuntui jotenkin loogisemmalta. Raglanpaidan kaava Little Lamb (Ottobre 4/2012) koossa 92.


Housuistakin halusin väljät, että alle mahtuu muutakin. Kaavakokeiluun pääsi Giant Triangle (Ottobre 6/2013) koossa 92. Ihan hyvät perushousut tuli. Laitoin normaalia pidemmän kuminauhan, etteivät housut kiristä jos alla on jo pari vaatekerrosta.

Setin nähdessään Hertta rupesi laulamaan "Tuiki, tuiki tähtönen" <3

Aurinkoa!
Tiina

maanantai 20. lokakuuta 2014

Yksiväristä

Yhden käden sormilla on laskettavissa ompelemani yksiväriset yläosat. Taisin tuplata saldon viikonloppuna kun ompelin pari lisää. Toinen niistä oli muhinut mielessä jo kauan.

Tunika on ommeltu jo aiemmin hyväksi todetulla Snow-White and Rose-Red -kaavalla (Ottobre 4/2014). Tämä on pienennetty kokoon 92 ja tässä versiossa lisäsin helmaan usean sentin, lähemmäs kymmenen. Pääntie on aika reilu, joten sitä voisi seuraavaan versioon vähän pienentää.


Helmaan silitin pari silityskuvaa. Harmiksi sijoitin ne hieman liian alas ja helmakäänne piti tikata nyt kuvan päältä. Kangas on joustocollaria, ehkä himpun tönkköä tähän malliin.


Etukappaleen rypytykset jatkuvat takanakin.


Tällainen paita oli ollut ajatuksissa jo useamman viikon. Nyt en vaan oikein tiedä, mitä mieltä tästä toteutuksesta olen. Visiona oli siis ommella paita, jossa on korkea kaulus. Pohjana käytin Beagle Boy -hupparia (Ottobre 4/2013). Paita on tehty koossa 98, hieman pienennettynä. Hihat tosin pidensin ja huppu on katkaistu ihan alkuunsa. Olisin voinut leikata kauluksen tähän taitteelta, en tajua miksi en niin tehnyt. Nyt takana on sauma.


Alkuperäisenä ajatuksena oli kantata kauluksen reuna, mutta ompelun lomassa päätin jättää kantin pois. Jälkiviisaana on hyvä todeta, että olisi edes kannattanut tikata kauluksen reuna. Ommellessa päätin vielä saumuroida kauluksen terävät kulmat pyöreiksi. Onneksi sain ne samankokoisiksi.


Kaulukseen runttasin vielä pari nepparia, tällä kertaa ihan oikein päin. En ole päässyt tätä vielä Hertalle kokeilemaan, joten nähtäväksi jää, miten kaulus käyttäytyy päällä.


Tästä jäi kyllä sen verran hampaankoloon, että luulen tekeväni vielä toisen version pienillä parannuksilla.

Lopuksi vielä parit yksiväriset alaosat suosikkihousukaavalla koossa 80 (Tiikeri, Ottobre 1/2013).



Harmaat on ommeltu Noshin velourista. Aiemmin tummemmasta velourista ompelemani housut ovat jo muutaman käyttökerran jälkeen saumoista reikiintyneet. Ompeluryhmässä moni valitteli samaa. Toivottavasti nämä kestäisivät käytössä vähän kauemmin.

Reipasta viikkoa!

Tiina

tiistai 14. lokakuuta 2014

Hyväntekeväisyyspipoja

Viime perjantaina vietetiin Roosa nauha -päivää. Ompeluryhmäni oli järjestänyt tuolle päivälle hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotto meni Roosa nauha -keräykseen. Ja mikä potti se olikaan, yli 14 000 euroa! 

Itse osallistuin huutokauppaan vain ostajan roolissa, mutta järjestin viime viikolla pienen tempauksen omalla Facebook-sivullani. Lupasin ommella kolmelle ensimmäiselle pipon jos he lahjoittavat keräykseen vähintään 10 euroa. Pipotilaukset täyttyivät nopeasti, kaksi lisätilaustakin tuli. Viikonloppuna ompelin neljä ensimmäistä pipoa, viides on vielä mietinnässä.

Nyt jos tiedät saavasi minulta pipon ja haluat säilyttää jännityksen, on aika poistua tältä sivulta :)
Kyselin tilaajilta väritoiveita, mutta sain kaikkien pipojen osalta vapaat kädet lopullisen kangasvalinnan suhteen. Toivottavasti valitut kuosit ovat mieluisia.


Kaksi pipoista tilattiin pienille pojille, tämä kettukangas on minusta näihin aivan täydellinen. Kaavana käytin pienintä Noshin lippapipon kaavaa ilman lippaa. Taisin ottaa kaavasta pikkasen ympärysmitasta pois. Pipot on tehty n. 45 cm päähän sopiviksi.


Aikuisten pipot on tehty lörppäpipon kaavalla (koko 56), joka löytyy Ottobre 4/2012 -lehdestä. Lyhensin pipoja reippaasti, silti niissä on sen verran väljyyttä, että jäävät vähän lörpälleen. Näihin lisäsin vielä tupsut, kun jotenkin tuntuivat niitä kaipaavan.


Hyvään tarkoitukseen on kiva ommella.

Lämmintä syksyä toivottaen,
Tiina

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pinkki setti

Olin haaveillut ompelevani mekon, jossa on vyötäröllä nauhakiristys. Piirsin mekon paitakaavan (Mint koossa 86, Ottobre 4/2012) pohjalta ja silmämääräisesti arvioin, mihin kujan ompelen. Mekkoon sopi kaveriksi pinkit leggarit Ruusunpunan kaavalla Ottobre 6/2012) koossa 80.


Sirkat meni taas sekoiluksi. Laitoin kappaleet ensin väärin pihtien osiin ja jouduin runttaamaan sirkat useampaan kertaan. Lopputuloksena kangas repesi toisen sirkan reunasta. Mietin vaihtoehtoja: ompelen keskelle mekkoa kaistaleen, johon laitan uudet sirkat, leikkaan etukappaleen uusiksi tai yritän paikata reiän. Päädyin jälkimmäiseen. Käytössä paikkaus ei näy, mutta miten käynee pesuissa.


En olisi tätä kangasta tilannut itse, mutta sain reippaan palan eräässä tilauksessa hyvityksenä. Nyt vaatteena tämä on minusta ihana. Olen huomannut saman vaikutuksen monissa kankaissa. Vasta valmiissa vaatteessa näkee, miten kiva kangas oikeasti onkin. Toisaalta on käynyt myös toisinpäin. Ihastun johonkin kankaaseen netissä, mutta kun kangas on kädessä, en saa siitä mitään visiota.


Kyllä huomaa tämän vuodenajan valon vähyyden valokuvatessa. Nämä kuvat on otettu ikkunan äärellä, päiväsaikaan. Montakos kuukautta tässä olisi vielä matkaa kevääseen...?

Tiina

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Oloasu

Tähän settiin tuli monta ensikertaa. Housuihin laitoin ensimmäiset sirkkani. Nurjapuoli päällepäin. Paidassa on ensimmäiset silitettävät strassit. Ne meni oikeinpäin. Pusakan vetoketjukin on omassa sarjassa ensimmäinen. Nimittäin onnistumisen suhteen.


Pusakka on tehty Strawberry or Vanilla -kaavalla koossa 92 (Ottobre 3/2014). Aika mukava kaava, ainoastaan kaulus mietityttää. Käytön myötä selviää, nouseeko liian ylös.


Housut on jälleen kerran luottokaavalla eli Tiikeri (Ottobre 1/2013) koossa 80. Laitoin muistaakseni pari senttiä lisää pituuteen. Ohjeesta poiketen laitoin näihin tosiaan nauhakujan vyötärölle. Kujassa on myös kuminauha. Ja ne väärinpäin olevat sirkat.


Paidan pilviapplikaatio pisarastrasseineen ei ihan onnistunut haluamallani tavalla. Kuvasta tuli ehkä vähän liian iso.



Rauhaisaa viikonlopun jatkoa,
Tiina

lauantai 4. lokakuuta 2014

Perjantain ompeluhaaste ja sitähän riitti

Osallistuin eilen pitkästä aikaa ompeluryhmän perjantaihaasteeseen. Haasteena oli ommella jotain Noshin raitauutuudesta. Kankaasta tuli heti visio kesäisestä raitamekosta. Itselle. Kankaan ollessa n. 80 cm x 80 cm oli aika selvää, että jotain muuta sitten. Koko illan pyörittelin tuskaisena vaihtoehtoja mielessäni. Mikään ei tuntutuut hyvältä. Palasin alkuperäiseen suunnitelmaan, aika monta kokoa pienempänä. Tämä vastannee n. kokoa 92/98.


Haaste alkoi klo 21 ja samalla kellonlyömällä olin saanut kaavan piirrettyä mukaillen valmista liivimekkoa. Kaavat kankaalle ja kas, jäi monta senttiä vajaaksi. Aloin valua epätoivoon. Ei muuta kuin kaavaa muokkaamaan.

Haasteet jatkuivat kanttauksessa, alalanka tietysti loppui kesken kaiken. Puolaushommiin. Sirkat meni tällä kertaa oikein päin, mutta niihin tuhraantui paljon aikaa. Kaiken lisäksi kangas jäi vähän ryttyyn sirkkojen välistä. Onneksi se ei näy valmiissa vaatteessa. Nauhakujan ompelin miten sattuu, olisi tuohonkin varmaan joku järkevämpi/siistimpi tapa ollut.


Yhteenvetona haasteesta sanottakoon, että väsytti, oli kauhea nälkä ja ompeluepätoivo syvimmillään. Silti tykkään tästä tosi paljon. Ja olinpa otettu kun Nosh oli poiminut tämän illalla napatun kuvan omalle Facebook-sivulleen <3


 Tiina

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pandapyjama

En voinut vastustaa näitä Lindexin pandaleggareita. Kun näitä pyykkinarulta viikkasin kaappiin, yökkärifiilis hiipi mieleen.


Muistin, että olin saanut Noshin ylläripussista pienen palan luonnonvalkoista trikoota. Tosi pehmeää, mutta myös valkoisuudessaan tosi arkaa. Täydellinen yökkärikangas siis.

Mustasta trikoosta leikkelin palat ja applikoin ne etukappaleeseen kiinni. Näytin sitä miehelleni ja kysyin, mikä tässä on. "Näyttää joltain elukalta, oisko panda." Huh. Mietin kauan, laitanko pandalle korvat. Olisi ollut hauska upottaa ne raglanpaidan saumaan, mutta ajettelin ettei yökkärissä tarvitse olla mitään ylimääräistä härpäkettä häiritsemässä. Tuli korvaton panda.


Paidan kaava on Mint'stä mukailtu (Ottobre 4/2012), lyhennetyllä helmalla ja hihoilla. Koko n. 92.


Tiina