perjantai 1. marraskuuta 2013

Valmisvaatteen tuunausta: liivarista mekoksi

Ostin varmaan vuosi takaperin Huuto.netistä ihanan vihreän Lindexin lintuliivarin. Se on tainnut olla Hertan päällä kerran. En ole osannut käyttää sitä oikein minkään vaatteiden kanssa ja harmittaa kun liivari on niin vähälle käytölle jäänyt. Ajattelin jo laittaa sen uudestaan myyntiin, mutta sitten sain idean tuunata siitä mekko.

Ennen...


...jälkeen


Ostin pinkkiä collegea ja samanväristä resoria ja mallailin liivaria yhteen tekemääni tunikaan. Näytti olevan aika samankokoinen leveyden suhteen, joten piirsin mekon yläosan tunikan kaavan pohjalta. Saksin liivarista yläosan rohkeasti pois ja leikkasin vielä torsomekon etuosan samanmalliseksi kuin tunikankin reuna. Sitten vaan kappaleet toisiinsa kiinni ja kaksoisneulalla tikkaus niin ei jäänyt sauma törröttämään. Tästä tykkään!




Sain tänään Kankaiden yön paketit, sieltä löytyi mm. turkoosia Sokerihiirtä! :) Miten voi olla mahdollista, että sain sitä pari palasta ostettua, ihanaa! Tänään saapui myös odottamani resorit, joten pitää lähteä viimeistelemään miehen t-paitaa, ensimmäistä laatuaan.

Tiina

2 kommenttia: