torstai 10. lokakuuta 2013

Väriherkkuja

Kipaisin eilen innoissani Postiin, siellä odotti paketit Majapuulta ja Mallan kankaasta. Sen verran oli kiire päästä kotiin hypistelemään kankaita, että unohdin puhelimeni tiskille. Onneksi postisetä juoksi perään :) Majapuun paketissa oli ensimmäinen neulokseni, olen visioinut sen huppariksi. Myöhemmin selviää (myös minulle), mitä siitä lopulta tulee. Varasin kirjastosta Ottobren, jossa on sellainen edestä umpinaisen hupparin kaava. Pelkään vielä nappeja/neppareita ja vetskareita. Pitää harjoitella niitä johonkin halvempaan kankaaseen.

Löysin Kangashamstereista pikkupalan ihanaa Sokerihiirtä. Valitettavasti vain niin pienen palan, ettei siitä riittänyt oikein mihinkään. Paitsi pöksyihin hieman jatkettuina! Vyötärölle korkea resori, samoin lahkeensuihin ja piristävät housut ovat valmiit. Käytin kaavana leggareiden kaavaa, lisäsin vähän senttejä saumoihin. Nyt tuo raitaresorinkin ompelu meni hyvin, sain raidat kohdikkain. Arvoin kauan keltavalkoisen ja herkullisen mariannehenkisen punavalkoisen resorin välillä. Mielipide vaihtui moneen otteeseen, mutta onneksi valitsin tuon keltaisen, on raikkaampi. Harmiksi kankaan vähyys näkyy housuissa, kuvioita ei ollut mitään mahdollisuutta yrittää kohdistaa. Tämä kuosi on aivan täydellinen, jos jollain sattuu tätä turkoosia kangasvarastoista ylimääräisenä löytymään, niin olisipa hienoa.



Käpysen Sirkusnorskuja oli pieni pala myös, sen verran kuitenkin että sain siitä tunikan ommeltua. Tein samalla kaavalla kuin Kiukkupyllypaidankin, piirsin tähän vain leveän helman. Niin ja otin kokoa isomman kaavan käyttöön eli tämä on 80 koossa ja 86 hihojen ja helman pituudessa. Kumman suuri vaan tuli tuosta pääaukosta verrattuna 74 kokoon. Tähän halusin kuminauhat hihansuihin, onneksi en ommellut kujaa umpeen ilman sovitusta, ensin hiha oli ihan himpun liian kireä. Jostain syystä tätä kangasta oli vaikea ommella, leikkelin sen ilmeisesti vinoon vaikka kuinka yritin mallata kuvioita. Ehkä kankaan vaikea käsittely johtui siitä. Kangas on kuitenkin söpö ja tykkään noista väreistä.




Settinä ehkä vähän turhan railakas yhdistelmä :)


Tänään olen ommellut pipoa synttärilahjaksi, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Niin ja tilasin muuten Ottobren, milloinkahan ensimmäinen numero kolahtaa luukusta...

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti